SC Alavus naiset
 
 Joulutauolle saatiin vähän säpinää, kun SPV II lupautui harjoitusotteluvastustajaksi. Hyvä harjoitus tulevan viikonlopun "kakkosdivarijoukkueita" vastaan. Paikalle saatiin myös tuomari SPV:stä. Puolueellisuudesta ei voi tuomaria syyttää. Selvää tuomariainesta, koulutuksiin siitä! Pahoittelut kaikille osapuolille kellohässäkästä. Mutta itse peliin.

Pelissä siis kohdattiin viime kauden kakkosdivarin nelonen eli ei mikään heikko vastus. Alavus valmistautui kunnolla ja heti lämmittelyt sujuivat hyvin ja perusteellisesti :)

Pelin avausmaali nähtiin noin ajassa 6.20. Toteutettiin sovittuja asioita ja Minnan heitto tavoitti Anniinan, joka pääsi läpiajoon ja iski Alavuden 1-0-johtoon.

Vajaa viisi minuuttia ennen toisen erän loppua Anniina iski toisen maalinsa Tarjan syötöstä. SPV kavensi Alavuden pienen virheen seurauksena toisen erän lopussa tilanteeksi 2-1. Kun kolmannessa erässä ei enää nähty maaleja, vei kotijoukkue voiton.

Uudet kentälliskokeilut onnistuivat. Voiton avaimia olivat myös koko joukkueen hyvä ja rento peli. Jokainen SC:n pelaaja taisteli ja teki parhaansa. Minna ja Anniina hoitivat roolinsa erinomaisesti, mutta "tähdet" tällä kertaa näin:

*** Johanna (Pelaa paikalla kuin paikalla, kenen kanssa tahansa, aina loistavasti. Nopea ja loppuun asti pelaava sekä todellinen joukkuepelaaja.)

** Riiitta (Pieni loukkaantuminen ei näkynyt pelaamisessa yhtään. Loistavaa puolustuspeliä jälleen kerran. Ei taida olla viikonloppunakaan hätää puolustuspäässä, jos vire jatkuu. Eikä uusi mailakaan tainnut huono olla :D)

* Iina (Tsemppasi itsensä todella hyvin pelivireeseen, vaikka alussa halusikin olla vielä hieman joulutunnelmissa ;). Loistavaa karvauspelaamista, oli tarvittaessa maskissa ja sai luotua itselleen hyviä vetopaikkoja, vaikka tällä kertaa ei uponnutkaan.)
hmm
22/3/2011 02:07:25 am

Voititte kolmosdivarijoukkueen, jee.... :D

Reply
Jee vaan :D
24/3/2011 05:56:48 pm

Niin se vaihtuu menestys kaudesta toiseen, varohan vaan :D
Kyseisellä päivämäärällä kyseinen joukkue kyllä oli kakkosessa. Onhan spv tosin ollut liigassakin (ennenkin) eli logiikallasi ois jutun otsikko voinut olla vaikka "..voitti liigajoukkueen"

Reply
hmm
25/3/2011 08:41:40 am

Korjaan, tulevan 3.divarijoukkueen :D Mutta ei auta, pakko piikitellä taas: Eikö kannattaisi sitten alkaa voittaa niitä 3.div joukkueita, jos 2.div kerta kaatuu noin vain ;D

Reply
Jaa-a
25/3/2011 05:22:25 pm

Ei kaadu noin vain. Tietysti seinäjokisia auttaisi, jos saisivat vahvistuksia meiltä ;D, mutta neuvottelut on vielä kesken ;D Enempää ei SPV:stä uskalla spekuloida, ens vuonnahan se nähdään, kuinka helppoa se on kaataa :) Me jo tiedämme, ettei se ole helppoa ;D

Reply
hmm
26/3/2011 08:34:05 am

Teille ei helppoa, joillekin voi olla :P

Reply
Juu
26/3/2011 04:01:06 pm

Tuon allekirjoitan kyllä. Mutta oiskohan teillekään? Hmmmm ;)

Reply



Leave a Reply.