SC Alavus naiset
 
Pyydän anteeksi, tiedän, että joku tai ehkä pari henkilöä on odottanut tätä. Nyt vain kävi niin, että minulla oli muitakin juttuja kirjoitettavana, ennen kuin pääsin tähän käsiksi. Nyt tällä ei edes ole enää niin väliä, mutta kirjoitetaan nyt, niin ei tarvitse enää muistella Qmaxin mustaa lattiaa ;)

Alavuden vastustajina kiiltävän ihanalla parketillamme Kunto-Lutrassa olivat Kurikan Ryhti ja Nurmon Jymy. Hyvä fiilis tuottaa myös hyvän lopputuloksen. Ei voi muuta sanoa kuin että turnaus oli kaikkien aikojen paras ;)

Aha, mä pyrin siiihen et oon paras. Kaikki kertoo sulle mitä et oo ja repii alas.
 Usko itteen horjumaton, samal voima torjumaton. Parhaimmillaan meistä jokainen on korvaamaton.” (Fintelligens)

Ensimmäisessä pelissä vastassa Ryhti. Kaksi edellistä kohtaamista olivat päättyneet Alavuden voittoihin 8-4 ja 4-1.

Sit vaan kaukaloon, aikaa kolme erää,
ykkösketju päälle, pitkä päätyyn ja perään.
Reilupeli-meiningil, ei fuskaa, ei filmaa.


“Aamupeli” oli jälleen Alavuden hanskassa. Kun ollaan myös treenattu aamulla, niin myös aamupelit sujuu paremmin. Peli oli meidän hallussa alusta lähtien, mutta Kurikka sinnitteli.

Ensimmäinen maali saatiin aikaan ensimmäisen erän puolessa välissä. Satu syötti laitaa pitkin Sannamarille, joka jatkoi heti keskelle Anitalle. Anita osoitti, miten helpolta maalinteko voi näyttääkään. Tarkka veto keskeltä aivan maalin yläkulmaan.

Seuraava maali oli tuttua Ireneä. Satu syötti Irenelle oman maalin takana. Sitten Irene yksinkertaisesti pujotteli koko kentän läpi ja iski maaliin. Anniinan sekä Anitan maskiavustuksella pallo löytyi maalista.
Ireneä ei noin vain pysäytetä. Kuva: Teemu Niemistö

Oon voittoputkel, eikä onni tuu kääntyy,
sit summeri soi ja eka erä päättyy.


31 sekuntia pöytäkirjan mukaan ja 29 sekuntia pelikellon, mutta enivei noin puoli minuuttia toista erää oli pelattu, kun Anita iski ottelun toisen maalinsa. Anniina syötti poikkisyötön, Anita asetteli pallon sopivasti lapaan ja veti tyhjään maaliin.
A. Mäkelät saivat vastustajan puolustuksen solmuun. Kuva: Juha Pynttäri

Ottelun neljäs maali oli Anniinan esityötä. Anniina kiersi maalin takaa ja syötti Sannamarille, joka veti tolpan kautta maaliin. Lukemat 4-0 Alavudelle. Peliä pelattu 24.23.

Seuraavan maalin sai tehdä Anniina. Aluksi sovittiin, että Anniina vain syöttelee, mutta pitihän sen yksi maalikin antaa tehdä ;) Irene syötti ja Anniina veti vanhasta hyvästä paikastaan oikeasta laidasta. Jälleen tuttu, kova ja tarkka laukaus maalin yläpesään.

Toisen erän jälkeen peli 5-0 ja kaikki näytti hyvältä.
Kurikkaa vastaan puolustus toimi - liekö perjantain peittoharjoituksella osansa? ;) Kuva: Teemu Niemistö

Tahdonvoimaa! (Hei!)
Tahdon voittaa!
Pistän kaiken peliin, kaiken mitä se vaatii.


Ryhti otti aikalisän aivan liian myöhään - siis voittoa ajatellen. Mutta olihan sitä aikaa tässä vaiheessa vielä reilut kuusi minuuttia toki. Kurikka sai kavennettua tilanteeksi 1-5 ajassa 41.25. Meidän pakin huono avaus suoraan Kurikan pelaajalle. Hyökkääjät olivat aivan liian kaukana.

Laitan kaiken peliin, kävi miten kävi,
nyt on pakko tsemaa, en aio hävii.


Joku käski jatkaa niin kauan, että tekisivät maalin myös, eivätkä vain päästäisi. Ja niin tasan minuutti Kurikan maalista ja Alavus iski taululle loppulukemat 6-1. Irene syötti Anitalle, joka oli unohdettu yksin maalille. Anita sai pallon toisella yrityksellä ohi Kurikan maalivahdin. Ensimmäinen yritys pomppi jotenkin maalivahdin jalkojen alta pois, mutta Anita oli heti tarkkana ja iski pallon rystyllä verkkoon.   
Anitan hieno rystymaali Irenen syötöstä. Kuva: Teemu Niemistö

Lisää jäit hattuun ettei ala se luomi tummuu,
ku tavotteen' saada peliväline ylä-mummuun.
Mylly pyörii ku saadaan kuviot kuntoon.


Alavus otti aikalisän ajassa 43.46. Peli oli tylsä, koska rikkeitä ei juuri tapahtunut, tuomarit olivat asialla... Mutta Alavuden maalit olivat kyllä hienoja. Ehkä yleisö siis hieman viihdettä edes sai :)

Täst paras heruu parhaan pelaajan titteli,
ku nii hyvin kulkee peli, et kiekko menee pömpeliin.


Hattutemput voi aina nostaa esiin, tässä pelissä hatun sai Anita. Parhaana palkittiin Irene.

Tähdet:
*** Anita
** Irene
* Satu

Ja hymy huules tänää on kaikkien kotivoimil,
ku taas ruudus pelaa joukkueellinen omii poikii.
Sinivalkost ei oteta laidas kii,
höykkäykseen vaik vastustaja roikkuis pelipaidas kii.






Jymy-peliin oli jännittävä lataus päällä. Lähdettiin puolustusvoittoisella taktiikalla. Panokset kovenee...

Haha mikä meizinki, se on Poju ja Kipparii,
Mikä Meizinki sit mentiin!


Heti ensimmäisessä vaihdossa päästiin yllättävän helposti Jymyn alueelle luomaan vaarallisia tilanteita. Mutta oltiin sitä Alavuden päädyssäkin. Jymy sai ensimmäisen vaparinsa melko hyvältä vetopaikalta. Jenni joutui lyömään mailaan, seurauksena jäähy. Jymy sai hieman pyöritettyä, mutta ei luonut kovin vaarallisia tilanteita. Sitten Irene karvasi pallon pois Jymyltä, ja yritti syöttää Anniinalle pitkällä syötöllä. Vaikka syöttö ei aivan tavoittanut Anniinaa, pallo jäi Alavudelle. Nyt Alavus pyöritti peliä neljällä kenttäpelaajalla. Anita ja Sannamari syöttelivät ensin keskialueella, sitten Sannamari syötti Irenelle, joka harhautti pakin ja iski tarkan vedon laidasta takakulmaan. Alavus 1-0-johtoon alivoimalla. Taisi olla jo ainakin kauden kolmas AV-maali.
Tulkaa päälle koko mimmiliiga, Alivoimamaali !!!
Voisin olla teidän jumppapallo, Alivoimamaali !!!
Treenikausi, se on mallasta makkaraa, Alivoimamaali !!!
Lisää massaa ei mitään hattaraa, Alivoimamaali !!!
 

Kuva: Juha Pynttäri

Pallo pyöri koko pelin paljolti Alavuden päädyssä. Alavus kuitenkin pelasi erinomaista puolustuspeliä, ja Jymy joutui peruuttelemaan paljon ja pyörittämään palloa pakeilla.

Molemmat pelasivat kahdella kentällä, mutta Alavudella oli tuoreemmat jalat. Nyt nähtiin sitä puolustuspeliä, mistä Alavus viime kaudella tunnettiin.

Jep jep tää on äijien show, mennään satsiin, no ei tod NO! 
Mitä veikkaat kun kroppa huutaa rasvaa, sporttia, sohvaa, penkkiurheilun juhlaa.

Ensimmäinen erä päättyi lukemiin 1-0.

”Seittemän vetoa sitte”. Kuului Jymyn vaihtopenkiltä. Nooran hyvää vetoa yritettiin kyllä pitää aisoissa koko ottelun. Vielä Noora ei kuitenkaan esitellyt kovaa laukaustaan ja uutta mailaansa. Seuraava maali syntyi vapaalyönnin seurauksena. Jymyllä vapareiden puolustus on tainnut jäädä harjoittelematta. Kolme pelaajaa peitti Irenen vetoa. Satu antamassa vaparia. Syöttö Irenelle, joka jatkoi eteenpäin Anniinalle. Veto suoraan syötöstä ja pallo löytyi Jymyn maalista.

Kun toisessakin erässä iskettiin yksi maali, tilanne siis kahden erän jälkeen 2-0.

Kolmannen erän ensimmäinen maali syntyi pitkästä vaihdosta huolimatta. Sm valitti taas Anniinalle, että ”syötä joskus”. Niin Anniina syötti. Mutta Sannamari ei vedä, vaikka vapaa paikka olikin. Niinpä seinäsyöttö takaisin Anniinalle, ja Jymyn puolustus oli täysin sekaisin. Anniina iski ottelun toisen maalinsa, kun kolmatta erää oli pelattu 1.49.

Liput liehuu taloissa, saloissa, ladoissa, monenlaista mönkijää asuissa karuissa.
Kohti isojen kestien, no thanks sotaleskien, sinne jäi kotiin itkien.

Anniinan ottelun toinen maali ja peli 3-0:aan. Kuva: Juha Pynttäri

Jymy aloitti vaparit aina poikkeuksellisen nopeasti. Onneksi mekin tavallisesti reagoimme nopeasti. Mutta on niitä reagointiharjoituksia välillä hyvä kerrata ainakin erään HL:n mielestä. Itseänihän en tarkoita missään nimessä, minähän olen aina salamannopea. Haittaakse?

Jymy kavensi 1-3:een ajassa 34.28. Tainaa ei saisi jättää noin vapaasti maalille :) Jymy sai kavennuksesta hieman uutta energiaa, ja pallo pyöri vaarallisesti Alavuden maalilla. Kunnes Alavus pääsi hyökkäyspäätyynsä ja sai lähivaparin. Suuniteltu kuvio toimi, ja Anniina täydensi hattutemppunsa ajassa 35.51. Samassa ajassa Alavus otti myös aikalisän.

Jymy iski toisen maalinsa kulmavaparista. 4-2-tilanne ei kauaa taululla ehtinyt olemaan. Jymyn toisesta maalista 23 sekunnin päästä Sannamari syötti ja Anniina veti vasemmasta laidasta jo ottelun neljännen maalinsa. Jälleen pallo aivan maalin kattoon ja aika hieno maali =) Tilanne 5-2.

Tulkaa päälle koko mimmiliiga, Alivoimamaali !!!
Voisin olla teidän jumppapallo, Alivoimamaali !!!
Treenikausi, se on mallasta makkaraa, Alivoimamaali !!!
Lisää massaa ei mitään hattaraa, Alivoimamaali !!! Se on Kipparin takakarvi.


Ottelun viimeinen maali syntyi tasan puoli minuuttia ennen pelin loppuvihellystä. Noora iski puolesta kentästä ja pallo löytyi Nurmon maalista. Ei sitä Nooran vetoa aivan turhaan yritetty peittää :)

Summerin soidessa Anita laittoi vielä pallon maaliin, mutta sitä ei enää hyväksytty.

Kippari ja Poju eeppistä matskuu, päät ylhäällä kiviä taskuun.
Tulen vaikka takaa-ajoasemasta, rinnalle ja ohi, tykkään alivoimasta.
Se ei estä mua raastamasta, loppuun asti aina vastustajaa haastamassa.
Alivoimalla tai heikolla jäällä, jep jep Kippari on pelipäällä.


Ei varmaan tarvitse maalata, minkä luulen olevan ratkaisevin maali, joka katkaisi Jymyn selkärangan? x)

Parhaana palkittiin Noora. Huomionarvoista voisi olla myös, että jos en aivan väärin muista, niin Anniina iski ottelussa Alavuden yhden ottelun maaliennätyksen (4 maalia) ja Sannamari syöttöennätyksen (4 syöttöä). Yhden ottelun piste-ennätystä pitää hallussaan Anita (3+2).

Tähdet:
*** Anniina
** Noora
* Irene

Mikä meizinki, kädet ilmaan
Mikä meizinki, Pikku sikaa
Mikä meizinki, älä filmaa
Mikä meizinki, ei uhmaa, vaan JUHLAA !!!






Ja teimme tietenkin jälleen kiusaa kaikille joukkueille :) Kauhajoki olisi voinut elätellä vielä toivoa, jos olisimme hävinneet. Samoin Ilmajoki olisi kaventanut piste-eroa. Saragozasta nyt puhumattakaan...

Ja vaikka jotain jää aina viheltämättä, tänään en voi kuin kehua tuomareita.

Turnaus oli ehkä Alavuden kaikkien aikojen paras. Tuloksena hienot voitot 6-1 ja 6-2. Ennen tätä turnausta NJ tuntui olevan jo saavuttamattomissa viiden pisteen päässä, mutta nyt ero kaventui vain pisteeseen. Silti on todella vaikea uskoa, että Nurmo häviäisi viimeisessä turnauksessa. Mutta Alavuden turnauksessa osoitettiin, että kaikki on mahdollista. Noususta ja karsinnasta taistelee vielä kolme joukkuetta: NJ, Alavus ja SCS. Hmm.. unohdinko muka jotain? ;)



Kurikka-pelissä Fintelligenssin Kaikki peliin tunnelmaa loi,
kun Jymy-ottelussa Pojun Alivoimamaali voittofiilikset toi.



~ Hirveän Luova runoilijasielu HL ~

Picture




“Meillä on voima, nähdä totuuteen.
Mitä näkee muut, heitä me säälimme.” (Teräsbetoni) 










Ja lisää kuvia päivästä: http://scalavusnaiset.weebly.com/kuvia.html 




Leave a Reply.