SC Alavus naiset
 
Naisten salibandyä ei yleisesti arvosteta. Se on fakta. Ja se on myös yksi syy siihen, miksi monille naisjoukkueille ei tahdota löytää valmentajaa. Naisten salibandy saattaa ensikatsomalta vaikuttaa hitaalta ja tuntua tylsältä, koska tempo on hitaampi kuin miesten peleissä. Miehet ovat fyysisesti vahvempia ja esimerkiksi sydämen ja keuhkojen tilavuus on suurempi ja yleisesti aerobinen kyky on naisiin verrattuna kovempi. Pelin idean valmentaminen on sama miehillä ja naisilla, mutta miesten nopeampi tempo pelissä asettaa tietenkin valmennukselle omat haasteensa. Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta miesten valmentamisesta, mutta olen seurannut läheltä myös miesten valmennusta. Ja itse valmentanut sekä tyttöjä, poikia että naisia. Ja olen edelleen sitä mieltä, että kokemus ei ole tärkeintä. Tärkeintä on olla oikeassa ;).

Mitä naisille pitäisi opettaa? Mitä heille uskaltaa sanoa? Nuo kysymykset olen kuullut monesti aloittavien miesvalmentajien huulilta. Monet ajattelevat, että naiset kyseenalaistavat kaiken tai että eivät esimerkiksi kestä edes kiroilua edessään. Ja naiset tekevät kaiken niin kuin sanot. Jos sanot, että maalin taakse ei mennä karvaamaan, pelaaja ei välttämättä hae sieltä palloa, vaikka vastustajia ei olisi lähimaillakaan. Nyt ei puhuta kuitenkaan valmentajien tehtävistä, vaikka niistä minulla toden totta riittäisi puhuttavaa.

Se mitä naisten valmentajat eivät aina tajua, on että käsitteet pitää myös määritellä. Joka naisjoukkueesta löytyy pelaajia, jotka eivät ymmärrä mitä tarkoittaa maskipelaaminen tai mikä ihme on seinäsyöttö esimerkiksi sentterin kanssa keskialueella. Naisten positiivisiin puoliin valmennettavina sen sijaan kuuluu se, että he usein suhtautuvat positiivisesti uusiin valmentajiin, vaikka valmentajat olisivat kokemattomia tai tekisivät välillä virheitä. Naiset ovat myös todella innokkaita oppimaan. He haluavat oppia koko ajan lisää salibandystä.

Entäs treenipaikalle saapuminen? Olen nähnyt, kuullut ja kokenut saman monilta ja monissa joukkueissa. Miksi naispelaajat eivät saavu treeneihin ajoissa? Se jaksaa kummastuttaa, mutta kertokaa toki, jos näin ei enää ole. Yleensä miesjoukkueissa on tapana tulla hallille hengailemaan jo esimerkiksi puolta tuntia ennen treenien alkamista. Naiset tulevat treenipaikalle aina aivan viime hetkellä tai jo vuoron alettua. (Ja kertokaa joku, voisiko tämä olla jotenkin verrannollinen kikkailuun? Kikkailevatko naiset laitojen ulkopuolella, jos eivät pysty pelaamaan? Kikkailevatko naiset juomatauoilla? Jne?)

Naisten valmentamisessa huuto ei tuo sanomaan lisäarvoa. Miehissä vasta se saa miehet uskomaan. Yksi suurimmista naisia motivoivista tekijöistä on sen sijaan joukkueen yhtenäisyys. Siksi se on myös meillä tärkein tekijä ;D Ja esimerkiksi naisten peleissä ei vain kentällä kuulu samanlaista huutoa kuin miesten peleissä. Ehkä naiset eivät aina pysty sulattamaan asioita niin nopeasti, he jäävät helposti pohtimaan asiaa, kun miehet rupeavat toimimaan.

Suurin osa nykyajan valmentajista kokee olevansa ihmissuhdekeskeisiä valmentajia. Vaikka valmentajalla tulee olla jonkinlaisia luontaisia ominaisuuksia, jokainen valmentaja toimii eri tavalla. Onko myös salibandyn valmentamisessa se yleinen totuus, että miehet haluavat toimia selvän auktoriteetin johdolla, kun taas naiset haluavat yhteistyötä johtajan kanssa? Naiset odottavat valmentajaansa henkilökohtaista yhteyttä. Jokainen pelaaja on huomioitava. Naiset odottavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä, ei niinkään pelaajina. Miehillä asiat menevät usein toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Naiset koetaan monin tavoin herkemmiksi. Pelaajaa tulee kuitenkin kohdella urheilijana, ei miehenä tai naisena.

Taito lukea ihmisiä on etenkin naisten valmentajalle tärkeä taito. On tutkittu asia, että naisille on tärkeää, millä tavalla valmentaja antaa palautteen. Naiset syyttävät miehiä helpommin epäonnistumisista itseään. Naiset myös kokevat esimerkiksi tappion aiheuttamat tunteet usein miehiä voimakkaammin. Naiset pyrkivät analysoimaan tappioon johtaneita tekijöitä ja syyttävät itseään, kun taas miesten on helpompi syytellä muita joukkuetovereita tappiosta.

Naissalibandy.net teki muutama vuosi sitten tutkimuksen valmentajan tärkeimmistä ominaisuuksista. Kyselyssä kartoitettiin erikseen sekä miesten että naisten valmentajien tärkeimpiä ominaisuuksia. Tulokset olivat täysin päinvastaisia keskenään.

Naisten ja tyttöjen valmennuksessa ylivoimaisesti tärkeimmäksi valmentajan ominaisuudeksi nostettiin sosiaaliset ja psykologiset taidot. Miesten ja poikien valmentamisessa sosiaaliset ja psykologiset taidot keräsi neljänneksi eniten ääniä. Ykköseksi miesten puolella nousi absoluuttinen lajitietämys, joka puolestaan naisten ja tyttöjen valmentamisessa jäi listan häntäpäähän keräten vain muutaman äänen. Ääniä jaettiin noin 350.

Yhteistä sekä miesten että naisten valmentajien tärkeimpien ominaisuuksien listalla olivat taito sytyttää joukkue ja kyky hahmottaa kokonaisuuksia. Naisten valmennuksessa kunnianhimo jäi koko listan viimeiseksi kahdella äänellä, kun taas miesten puolella kunnianhimo koettiin paljon tärkeämmäksi ominaisuudeksi. Oikeudenmukaisuus taas oli naisten valmennuksessa selvästi miesten vastaavaa arvostetumpaa. Kritiikin- ja paineensietokykyä ei koettu tärkeimpien ominaisuuksien joukkoon, kuten ei myöskään esiintymiskykyä.

Myös muualla maailmassa ja muissa lajeissa on saatu samankaltaisia tuloksia. Naiset arvostavat valmentajissa enemmän tunteita, kun taas miehille tärkeää on tietotaito. Tulokset eivät oikeastaan olleet yllättäviä. Kun (naissalibandy.net:in) "tutkimus" julkaistiin, herätti se paljon keskustelua. Kommenteissa arvosteltiin esimerkiksi sitä, onko asia todella niin, että naisten valmentajan ei tarvitse tietää lajista mitään, kunhan hän on pelaajien kaveri. Ja siltä se tosiaan hieman vaikuttaa.

Mitä sitten on se ykkösenä ollut sosiaaliset taidot? Sosiaaliset taidot tarkoittaa kykyä olla muiden kanssa. Mutta kuuluuko siihen myös kyky aistia joukkueen fiiliksiä ja toimia niiden mukaan?
Lajitiedon puolustajat ovat olleet sitä mieltä, että ilman lajitietoa muillakaan ominaisuuksilla ei tee mitään. Joukkueen voi sytyttää vaikka millainen johtajatyyppi, mutta osaako hän kertoa, miten tulisi toimia alivoimalla joukkueen saadessa vaparin. Eipä taida osata. Mutta taas lajitietämys ilman kykyä sytyttää joukkue ei sekään riitä mihinkään.

Hyvälle valmentajalle ei siis riitä yksi ominaisuus. Ehkä sen takia niin harva valmentaja on oikeasti hyvä. Pelaajaa pidetään hyvänä, jos hän vaikka osaa laukoa erinomaisesti. Valmentaja ei ole esimerkiksi hyvä, vaikka hänen oikeudenmukaisuutensa olisi kuinka hyvä. Tai vaikka hän tietäisi kuinka paljon salibandystä. Se ei yksinkertaisesti riitä.



Bonuskysymys: Mikä sinun mielestäsi on naisten valmentajan tärkein ominaisuus? (Entä miesten? Onko tärkein ominaisuus molempien valmentajalle sama?) Vaihtoehdot ovat seuraavat: absoluuttinen lajitietämys, esiintymistaito, halu kehittyä ja oppia, kritiikinsietokyky, kunnianhimo, kyky hahmottaa kokonaisuuksia, oikeudenmukaisuus, paineensietokyky, pitkäjänteisyys ja kylmähermoisuus, sosiaaliset ja psykologiset taidot, taito sytyttää joukkue.


"Huono valmentaja ei pysty valmentamaan hyviä pelaajia, mutta hyvä valmentaja pystyy valmentamaan huonoja pelaajia."



- S



P.S. Kommentointi ja keskustelu on edelleen sallittua. Myös rakentavan kritiikin antaminen on aina suotavaa. Juttujen asia(llisuus)taso pysyy vastaavan tasoisena, ellei kommentteja heru.


P.P.S. Pahoittelen jutun vakavuutta. Nyt muistatte, että salibandy on vakava asia, varsinkin tällä naisten III-divaritasolla. Muistakaakin se.


P.P.P.S. Kuulin juuri äsken TV:stä: "Kun joku uskaltaa puhua, antaa se rohkeutta ja toivoa meille kaikille." Näinköhän :)
Valmennettava
27/8/2011 06:00:33 am

Mun mielestä naisten valmentajan tärkein ominaisuus on halu kehittyä ja oppia, ja sillä tarkoitan siis että halutaan oppia joukkueena, valmentajana ja pelaajana joka osa-aluetta (hauskuutta, nopeutta, lajitietämystä, kuntoa..). Totta kai tärkeintä on kehittyä. Jos urheilija ei halua kehittyä (taikka valmentaja), niin on turha harjoitella.
Miesten valmentajasta voisin sanoa, että yleensä kunnianhimo, on se, mikä miesten valmentajalla on usein mielessä. Mun mielestä kuitenkin kehittymisen pitäisi olla tärkeämpänä. (Kaikessa voi kehittyä, myös halussa kehittyä ja oppia ;D, mutta toisinsanoen tuo halu voisi olla toisella sanalla mielenkiinto.)
P.S. Mulla on kokemusta nais- ja miesvalmentajista monessa lajissa, mutta ei ole kauheasti kokemusta miesten salibandyjoukkueen valmentamisesta, joten siihen on vaikea samaistua.

Reply
#14
3/10/2011 04:59:42 pm

Mun mielest naisten valmennukses on tärkeintä pitkäjänteisyys.. ainaki alemmilla sarjoilla. Asiat pitää jaksaa selittää uudelleen ja uudelleen ja täsmentää yms. :D
Ja olis kyl kivaa, jos useampi nainen kikkailis vaihdos ja juomatauoilla, koska se kehittää tosi paljon.
PS. oli liian pitkä kirjotus ku en jaksanu lukea ku kikkailuun asti ja sit lopun : DDD

Reply
#33
6/10/2011 01:42:29 pm

Mun mielestä kaikes valmennukses tärkeimpiä piirteitä on jaksaminen ja pitkäjänteisyys. Ja joo selittäminen on hyväksi, mutta valmentajan pitää osata myös saada urheilija ymmärtämään, elikkäs osata selittää hyvin! Mieluiten sillee että jo ekasta selityksestä ymmärtää. Nii ja tohon kikkailuun tämmönen väite: nuoret urheilijat, pojat ja tytötkään ei tee mitään harkkojen välis. Se on oikeesti tosi asia, että käydään vaan pakollisis reeneis, eikä ulkoilu tai liikunta kuulu enää arkeen! Vapaaehtoisista kikkailuista puhumattakaan! Ja se on kyl mursua :( .. Mut onneks me ollaan poikkeuksia!! ;)

Reply



Leave a Reply.