SC Alavus naiset
 
 Juhlat on suurin piirtein juhlittu ja paluu arkeen koittanut osalla, osalla ei ehkä ihan vielä. En tee tällä kertaa viiltävää pelianalyysiä, vaan muutaman huomion ja vähän hehkutusta. MM-finaali siis päättyi Suomelle 6-2, mutta koko sarja on myöskin tilanteessa 6-2 Ruotsille. Vielä on siis jaksettava painaa myöskin kahden vuoden kuluttua Sveitsissä. En yhtään vähättele maailmanmestaruutta, sillä turnaus oli ehkä Suomen paras. Peli parantui ottelu ottelulta, kuten pitikin.
 
Joka tapauksessa tunnelma Hartwall Areenalla oli juuri sellainen millaiseksi sitä on kuvattu. Ja lisäksi sanoin kuvaamaton. Omia ajatuksiaan ei kuullut, ja se Maamme-laulu. Ja ennen kaikkea ne ruotsalaisten ilmeet ;D Ei siis mitään ruotsalaisia vastaan, mutta ihan hyvä mieli niistä tuli myöskin.
Picture
Kohonen iski ottelun voittomaalin takakulmalta Jouni Vehkaojan syötöstä.

TV:ssä katsojamäärä nousi ottelun alun 300 000:sta 600 000:een. Monien mielestä tyydyttävät lukemat. Ja tässä ei ole Areenan katsojia, joita oli varmasti tuhansia. Kisoissa tuli ennätyksiä ja muuta mukavaa. Ja kultaa jäi käteen!

Jokainen, joka ymmärtää jotain salibandystä tietää, että Mika Kohonen on maailman paras pelaaja tässä lajissa. Eikä tämä ole mielipidekysymys. Kohonen valittiin kisojen MVP:ksi (eli arvokkaimmaksi pelaajaksi). Mika Kohonen päätti, että maajoukkueura on nyt lopussa hänen kohdallaan.
Picture
 Kohonen juoni vaparista syötön Tiitulle, joka iski 1-1-tasoituksen välierässä Tsekkiä vastaan.

Sitten tähän nuorempaan Kohoseen eli SPV:n hyökkääjään. Pelasi neljäntoista tikin voimalla eli oli tosiaan tikissä kuten jo monesti on todettu. SSV-kentässä ei ehkä päässyt oikeuksiinsa, mutta finaalimaali oli jotain sellaista taistelua, jota Mikolta on totuttu näkemään. Eikä sovi unohtaa toista SPV:n pelaajaa ja liigan +/- tilastoa johtavaa Tatu Väänästä, joka pelasi hyvät kisat.

Nykkyä viedään niin Sveitsiin kuin Ruotsiinkin, mutta aika näyttää mitä mies haluaa. Joka tapauksessa Petri Kettunen on maajoukkueen seuraava valmentaja.
Picture
Mika Kohonen, kisojen all stars -sentteri ja MVP sekä finaalin paras pelaaja. 

Olympialajia salibandystä ei vielä saada, kun edes sitä ei ole ratkaistu, olisiko se talvi- vai kesälaji. Miksi salibandy kuuluisi enemmän kesä- kuin talviolympialaisiin?  

Ja ei, suurin osa ihmisistä ei vieläkään ymmärrä, mitä salibandy on. Näille henkilöille en suosittele Aamulehteä. Ja onneksi Järven Miken kamat kelpaa Urheilumuseoon. Vuoden sykähdyttävin hetki oli ainakin minun kohdallani kapteenin kannunnosto.

Näillä tunnelmilla viikonlopun peleihin. Sekä me, että myös monet maailmanmestarit jatkavat lauantaina pelejään.


Picture
  SC Alavuskin oli edustettuna


Picture
Picture



Leave a Reply.